maanantai 15. syyskuuta 2014

Habitare-suosikkeja 2014


Habitare tuli ja meni. Olo on vieläkin hieman höpspöps tiiviin design-viikolopun jäljiltä, mutta suosikkinsa sentään saanee esiteltyä ennen nukkumattia. Terkkuja Koti Aurorassa -blogin Johannalle - kiitos mainiosta messuseurasta!

Tein periaatepäätöksen, jossa ei ollut tippaakaan vaikea pysyä. Esittelen messuilta kotimaisten suunnittelijoiden tuotteita. Vastaan tällä tavalla Valkoisen Harmajan Suvin liikkeelle laittamaan haasteeseen puffata suomalaista muotoilua. Suuri osa lemppareistani majaili ahead! -alueen EcoDesign -näyttelyssä, eikä silmäni tänä vuonna edes jäänyt kiinni ulkomaisiin tuotteisiin. No, hetkinen tuli kyllä ihailtua harmaata, hyvällä maulla täytettyä String-hyllykköä, mutta se suotakoon. 


Nämä käänsivät katseeni:




Inni Pärnäsen ja Marianne Huotarin Käpy-vanerivalaisimet 
iskevät lujaa tämänhetkiseen, pärekoreista villiintyneeseen päähäni.




 Samuli Helavuon Riippu. Hieno!




Mikko Paakkasen Sirkkaterraariosta ei valitettavasti ole kuvaa, sillä itse sirkat veivät huomioni täysin.




Timo Ripatin puiset Kuppi-valaisimet puhuttelevat kaikessa yksinkertaisuudessaan.




Minttu Somervuori: Big Bag. Kyllä kiitos. :)




Heikki Ruohon MIES-säilytyskalusteiden lipastosta tuli mieleen ukin iänvanha laatikosto, 
mutta haa, tässähän onkin kaksi suurta laatikkoa kuuden pienen sijaan. 




Habitare-suunnittelukilpailun voittaja, Samuli Helavuon työ Havina. Alla Johanna hyväksi toteamassa.






 Krista Meskasen, Satu Niemen ja Annimaija Tarkkasen Keinu. Istahdin, ja heti alkoi naurattaa.




Yksi hullu messuilija nauttii Laura Tuorilan muovipussiteoksesta Cloud. Siis tuosta tuossa alla. Valitettavasti pilven alla oleva valkoinen matto jäi epähuomiossa kuvan ulkopuolelle, kun yritin vangita pussipaljouden syvintä olemusta. ;)








Woodsaverin kierrätyslavoista tehdyt pöydät ihastuttivat sekä minua että Johannaa.






Tuosta lattiasta tuli taas kerran mieleen marmorinen kynttilänalunen, jota olen kaivannut viime talvesta saakka. Tuumasta toimeen, ja viikonlopun aikana sellainenkin löytyi tehokkaan seuralaisen avulla. Kuvia tulossa.




Vähän on Himmeetä, mutta yllä suosikkini Timo Niskasen mallistosta.




 Lumon-terassilasien osastolla lava oli päässyt seinälle.




Kotio by Niemi -osasto oli vaalean puun ja valokuvaseinän ansiosta mielestäni yksi kauneimmista.






Mayn piristi raikkaalla mustavalkoisuudellaan. Oli pakko ostaa tuliaisia itselle.






Saana ja Olli esittelivät tuotteitaan yhtä iloisina kuin edellisviikonlopun tapahtumassa Kaapelilla. 
Kaunis osasto ja erityisen hienot valaisimet, eikös?




Ihanilla Mums-matoilla on nimekkäitä suunnittelijoita: Maija Louekari, Saana ja Olli, Susanna Vento.




Sisustus- ja lankakauppa Kotilaiturin osastolta ostamani 
betoninpalanen, suolasaippua, tuoksuu ihanasti sitruunalta.




Bloggaaja työssään ;)




Deko-lehden osaston puulattia sai pisteitä. Yhtä lailla riemastuttivat tämän hetken muotisävyt. Mikä siinä onkaan, kun vaaleaa lautaa oli ymmärtänyt tänä vuonna käyttää useampikin yritys... ;)








Piti oikein hetkeksi istahtaa messujen tyylikkäimmälle osastolle. Karikoski, onnistuitte, tykkään!




Siihen nähden, miten vähän tässä ollaan messuihmistä, viihdyin hyvin. Pari tuntia oikein. Ensi vuonna uudestaan. Mitähän jos silloin edistyisi messuille ennen perjantaita, niin saattaisi vaikka jopa kirjoittaa ajoissa mahdollisia paikalle innostujia varten. Hmm. Now there's a thought. ;)

 

6 kommenttia:

  1. Omg, tuota mun kuvaa.. mutta olipa kiva muistella ja fiilistellä, ihana viikonloppu oli taas, KIITOS ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuva se on. :) Oli juu huippukivaa kaikkine juoksenteluineen sinne sun tänne. Kiitos itselles. :)

      Poista
    2. Mä just katselin, että on niin kiva kuva Johannasta :)
      Tää on aina tätä. Itse on niin kriitinen.

      Olipa hauska katsella messutarjontaa, kun ei itse tullut oltu paikalla :)

      Poista
    3. Kiva, ettei ihan kaikille ollut tuttua juttua. Syy kirjoittaa. :)

      Poista
  2. Olipas ihana lukea tätä, kiitos! Itse kun en messuille päässyt, niin mukava nähdä muiden kuvia!

    VastaaPoista

Kiva saada postia. :)